10.1.2013

Vihdoinkin onnistuin!

Päätin vihdoin ottaa härkää sarvista ja selättää leipätaikinan. En jostain syystä ole ikinä saanut leivottua kunnolla nousseita leipiä. Kyllä ne ihan hyviä ovat olleet mutta eivät sellaisia, kuin olisin halunnut, mutta nyt! Tein taikinan juureen johon sen toki olen useasti muutenkin tehnyt, mutta nyt taisi kaikki osaset vain osua kohdalleen ja lopputulos oli toiveitteni mukainen. Ohjeen olen joskus ottanut jauhopussin kyljestä ja nyt muokkasin sitä mieleisekseni. Tämä leipä oli myös aamulla vielä aivan ihanaa ja pehmeää. Tähän tykästyi kaikki meillä ja silloin sen voidaan todella katsoa onnistuneen.


Juuri:
2 dl Vettä
3 dl Appelsiinimehua
2 rkl Siirappia
1 pss Kuivahiivaa
6 dl Hiivaleipäjauhoja

Lämmitetään vesi kädenlämpöiseksi. Liuotetaan hiiva nesteeseen. Lisää siirappi,  6 dl hiivaleipäjauhoja ja sekoita. Anna taikinajuuren käydä  n.30 min niin, että se alkaa kuplia. Jos haluat enemmän makua taikinaan niin anna juuren tekeytyä pidempään viileässä esim. jääkaapissa.

Nesteeksihän käy vaikka pelkästään tuo vesi mutta olen aina käyttänyt maitoa tai vettä ja toivoin mehun antavan lisää makua. Appelsiini oli kuitenkin mielestäni leipää ajatellessani voimakas maku niin en uskaltanut koko 5dl laittaa mehua. Sen olisi kuitenkin voinut tehdä sillä lopputuloksessa tuo mehu ei todellakaan maistunut vaan antoi vaan selkeästi taikinaan makua muttei suinkaan vahvaa appelsiinin makua mikä siis oli pelkoni.

Taikina:
2 tl Suolaa
30 g Juoksevaa margariinia (tai öljyä)
n.8 dl Hiivaleipäjauhoja
3 dl Porkkanaraastetta

Käymisen jälkeen lisätään juuritaikinaan suola, rasva, raaste ja vaivaa sekaan jauhoja niin, että taikinasta tulee hyvin leipoutuva. Leivotaan taikina heti alustuksen jälkeen haluttuun muotoon (leipä tai sämpylä) ja laitetaan pellille kohoamaan.  Kohotetaan leivät kaksinkertaisiksi liinalla peitettynä...käytännössä kohotin näitä n.30 min. Sämpylät paistetaan uunin keskitasolla 225 asteessa n.10-15min ja leivät uunin alatasolla 200 asteessa n.20-25min.


 
 




6 kommenttia:

  1. Pitäisi varmaan kokeilla itsekin, aikaa kun yleensä täällä kotona on... virta vaan tosin tuppaa olemaan hetkittäin lopussa.
    M

    VastaaPoista
  2. Onnittelut onnistumisesta! :D

    Tekis kans mieli tehhä itte oikeen kunnon leipää, mutta aina kallistun sämpylöitten puoleen kun ne on niin helppoja :D Ehkäpä mäkin vielä joskus otan härkää sarvista!

    VastaaPoista
  3. Kohotitko vielä ennen paistamista, missä lämpötilassa paistoit ja kauanko?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista kommenteista. Ja hei hyvä huomio...olin ihan unohtanut laittaa paistoajat ja kohotukset tuohon. Kiitos. Lisäsin ne nyt tekstiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi- laitetaan kokeiluun! Hyvää kevättä.

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä, eipä ole itselle tullut ikinä mieleen porkkana-appelsiinileivän / -sämpylöiden tekeminen. Tuon makuyhdistelmän olen kyllä todennut hyväksi äitini pääsiäiseksi tekemässä porkkana-appelsiiniriisissä (riisiä ja porkkanaraastetta aplarimehussa keitettynä ;) )

    VastaaPoista